Tunnustan, pelkään kuollakseni hämyreitä. Olen ymmärtänyt, että araknofobia eli hämähäkkipelko on yksi yleisimmistä kammoista. Aamupiristykseksi sain keittiön työvalosta roukkuvan ison (minulle) hämyrin. Olen loistava bongaamaan hämyrit, pitkänkin matkan päästä, olivat ne sitten kuinka pieniä tahansa. Kissat saivat läksytyksen. Minusta seitsemän kissan taloudessa minun ei pitäisi nähdä hämähäkkejä (eikä muitakaan otuksia) ikinä. No ahdistus ja huuto siitä alkoi. Kissat ihmettelivät mitä meson ja loikin väristyksissäni. Hämyri kipusi työvalon taakse piiloon. Minun ratkaisuni asiaan, Denial. There is no Spider. Tein aamuteen nopeasti ja asetuin olohuoneeseen, keittiössä en ole käynytkään sen jälkeen. Happy with my Choice.
Wikipedia tietää kertoa, että "vain muutama hämähäkkilaji on ihmiselle vaarallinen ja osa
lajeista ovat hyvin hyödyllisiä. Hämähäkit ovat biologisia torjujia niin
pelloilla kuin myös puutarhoissa. Ihminen on hämähäkin suurin uhka,
sillä ihmiset hävittävät sen elinympäristöjä ja keräävät harvinaisia
hämähäkkejä kokoelmiensa koristuksiksi tai lemmikeiksi.
On esitetty teoria, jonka mukaan araknofobia juontaa juurensa siihen,
että jotkin lajit uhkasivat aikanaan ihmisiä. Pelon ajatellaan
periytyneen geeneissä nykyisille sukupolville.
Toisen teorian mukaan araknofobia juontaa juurensa keskiajalta,
jolloin sen luultiin levittävän ruttoa. Tämän teorian puolesta puhuu
myös se, ettei vuosituhansia vanhoissa taideteoksissa hämähäkkiä koskaan
ole selkeästi symboloitu pahana.
Euroopan ja Amerikan kansanlääkinnässä hämähäkkiä on käytetty lääkkeenä mm. malariaan, ruttoon, hammassärkyyn ja päänsärkyyn.
Myrkyllisin Suomessa luonnonvaraisena tavattava laji on vesihämähäkki (Argyroneta aquatica), jonka purema vastaa ampiaisen pistoa."
Hämähäkit siis voivat purra ja hypätä olivat tämän tietohaun pääkohdat minulle. Ei hyvä. Joskus tietoa voi olla liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti